USS Oriskany (CV-34)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
USS Oriskany (CV-34)
USS Oriskany
USS Oriskany
Aluksen vaiheet
Rakentaja New Yorkin laivastontelakka, Camden, New York
Kölinlasku 1. toukokuuta 1944
Laskettu vesille 13. lokakuuta 1945
Palveluskäyttöön 25. syyskuuta 1950
Poistui palveluskäytöstä 30. syyskuuta 1975
Loppuvaihe upotettiin keinotekoiseksi riutaksi 17.5.2006
Tekniset tiedot
Uppouma 44 700 t (max)
Pituus 270,8 m (kokonaispituus)
Leveys 32,5 m (runko)
59,5 m (lentokansi)
Syväys 10,4 m
Koneteho 4 x Westinghouse-turbiinimoottoria 150000 shp (110 MW)
Nopeus 33 solmua (61 km/h)
Miehistöä 3 460
Aseistus
Aseistus 2 × 5"/38 -tykkiä
90–100 lentokonetta

USS Oriskany (runkonumerot CV-34 ja CVA-34) oli Yhdysvaltain laivaston Essex-luokan lentotukialus. Se oli laivaston kolmas Yhdysvaltain vapaussodan Oriskanyn taistelun mukaan nimetty alus. Alun perin se suunniteltiin pitkärunkoiseksi Essex-luokan alukseksi, joiden joskus katsotaan kuuluvan erilliseen Ticonderoga-luokkaan. Se otettiin palveluskäyttöön vuonna 1950 SCB-27 -päivityksen jälkeen, jonka tarkoitus oli tehdä aluksesta sopiva suihkuhävittäjille.

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Essex-luokka

Alus tilattiin New Yorkin laivastontelakalta Camdenista New Yorkista, missä köli laskettiin 1. toukokuuta 1944. Alus laskettiin vesille 13. lokakuuta 1945 kumminaan Clarence Cannonin puoliso. Rakennustyöt keskeytettiin 12. elokuuta 1947 ja alus siirrettiin odottamaan päätöstä kohtalostaan. Korean sodan puhjettua kesäkuussa 1950 aluksen valmistumista kiirehdittiin. Alus otettiin palvelukseen 25. syyskuuta 1950 ensimmäisenä päällikönään Percy H. Lyon.[1][2]

Palvelus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus lähti 6. joulukuuta 1950 New Yorkista Jacksonvilleen Floridaan koulutustarkastukseen, jonka aikana se vieraili jouluna Newportissa Rhodes Islandilla. Alus viipyi Jacksonvillessä 11. tammikuuta 1951 saakka, jolloin se vastaanotti lentotukialusrykmentti 1:n (engl. Carrier Air Group 1) lentokoneet ja henkilöstön koeajolle Guantanamonlahdelle Kuubaan. New Yorkin laivastontelakalla 6. maaliskuuta – 2. huhtikuuta tehtyjen muutostöiden jälkeen alus vastaanotti lentotukialusrykmentti 4:n koulutettavaksi Jacksonvilleen, kunnes se lähti Newportista 15. toukokuuta Välimerelle liittyäkseen Yhdysvaltain 6. laivastoon.[2]

Välimerellä 6. laivastossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailtuaan Ranskan, Italian, Kreikan ja Turkin satamissa sekä Tripolissa alus palasi 4. lokakuuta Quonset Pointiin Rhode Islandille. Alus siirtyi 6. marraskuuta Gravesendinlahdelle ammusten poistoon ja mastojen katkaisuun, jotta se mahtuisi East River Bridgen alitse matkalla New Yorkin laivastontelakalle. Telakalla alukselle asennettiin uusi lentokansi, ohjausjärjestelmä ja komentosilta. Työt valmistuivat 15. toukokuuta 1952. Alus lähti seuraavana päivänä Norfolkinlahdelle kuormaamaan ammuksia 19.–22. toukokuuta, minkä jälkeen se lähti Guantanamonlahden, Rio de Janeiron, Kap Hornin, Valparaison ja Liman kautta Tyynenmeren laivastoon San Diegoon, jonne alus saapui 21. heinäkuuta.[2]

Korean sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentorykmentti 102:n (engl. Air Group 102) lentotukialuskelpoisuuden saavuttamisen jälkeen alus lähti 15. syyskuuta San Diegosta avustaakseen YK:n johtamia joukkoja Koreassa. Alus saapui 17. lokakuuta Jokosukaan ja se liittyi 31. lokakuuta Korean rannikolla taisteluosasto 77:ään (engl. Fast Carrier Task Force 77). Aluksen lentokoneet hyökkäsivät pitkin rannikkoa vihollisen huoltolinjoille pommein ja ilmarynnäköin. Lentäjät ampuivat 18. marraskuuta alas kaksi MiG-15 hävittäjää ja vahingoittivat kolmatta.[2]

Aluksen lentokoneiden iskut tykistöasemiin, joukkojen keskitysalueille ja varikoille sekä rintama-alueelle jatkuivat 11. helmikuuta 1953 asti. Oltuaan levossa Japanissa alus palasi taistelualueelle 1. maaliskuuta. Aluksen kannella lentokoneesta irtosi 6. maaliskuuta pommi, joka räjähti kolmannella pompulla surmaten kaksi ja haavoittaen 15 miehistönjäsentä.[2]

Aluksen lentotoiminta jatkui 29. maaliskuuta asti, jolloin se vieraili Hong Kongissa. Alus palasi toiminta-alueelle jatkaen lentotoimintaa 8. huhtikuuta. Alus lähti 22. huhtikuuta Korean rannikolta Jokosukaan, mistä se jatkoi 2. toukokuuta edelleen Yhdysvaltoihin. Alus saapui San Diegoon 18. toukokuuta.[2]

Oltuaan valmiuskoulutuksessa pitkin Kalifornian rannikkoa alus lähti 14. syyskuuta San Franciscosta avustamaan Yhdysvaltain 7. laivastoa Korean aselevon valvonnassa. Alus saapui 15. lokakuuta Jokosukaan, minkä jälkeen se risteili Japanin merellä, Itä-Kiinan merellä sekä Filippiinien alueella. Oltuaan tukemassa merijalkaväen maihinnousuharjoituksia Iwo Jimalla alus palasi San Diegoon 22. huhtikuuta 1954. Alus siirrettiin San Franciscon laivastontelakalle modernisoitavaksi, mikä valmistui 22. lokakuuta.[2]

Oriskany lähti San Franciscosta ja se saapui 2. huhtikuuta 1955 Jokosukaan liittyne lentotukialusosastoon. Alus risteili Japanin ja Okinawan väliseltä alueelta Filippiineille. Alus lähti 7. syyskuuta kotimatkalle ja se saapui Alamedaan 21. syyskuuta.[2]

Alus risteili Kalifornian rannikolla lentorykmentti 9:n lentäjien suorittaessa lentotukialuskelpoisuuksia. Alus lähti 11. helmikuuta 1956 Alamedasta läntiselle Tyynellemerelle, mistä se palasi 13. kesäkuuta San Franciscoon. Alus siirrettiin 1. lokakuuta huoltoon telakalle ja poistettiin palveluksesta 2. tammikuuta 1957 modernisointia varten. Alukselle asennettiin viisto lentokansi ja suljettu niin sanottu hurrikaanikeula. Puget Soundin laivastontelakalla Bremertonissa alukselle asennettiin uudet voimakkaammat höyrykatapultit.[2]

Alus palasi 7. maaliskuuta 1959 palvelukseen San Franciscon laivastontelakalla päällikkönään James Mahan Wright. Neljä päivää myöhemmin alus lähti San Diegon edustalle koeajoihin kannellaan lentotukialusrykmentti 14. Alus oli Yhdysvaltain länsirannikolla, kunnes se 14. toukokuuta 1960 lähti läntiselle Tyynellemerelle. Alus palasi 15. joulukuuta San Diegoon. Alus siirrettiin 30. maaliskuuta 1961 San Franciscon laivastontelakalle viiden kuukauden huoltoon, johon sisältyi NTDS:n asennus.[2]

Telakalta alus poistui 9. syyskuuta, minkä jälkeen se oli koulutuksessa San Diegon edustalla. Alus lähti 7. kesäkuuta 1962 Kaukoitään kannellaan lentotukialusrykmentti 16. Alus palasi San Diegoon 17. joulukuuta koululaivaksi länsirannikolle, mistä se lähti 1. elokuuta Kaukoitään. Alus saapui 31. elokuuta Subic Bayhin, mistä se jatkoi Japaniin. Alus lähti 31. lokakuuta Iwakunista Etelä-Vietnamiin, missä ollessaan se vastaanotti tiedon Saigonissa tapahtuneesta vallankaappauksesta. Kriisin yltyessä lentotukialus jatkoi tehtäväänsä Japanin satamista.[2]

San Diegoon alus palasi 10. maaliskuuta 1964. Puget Soundin laivastontelakalla tehdyn huollon jälkeen alus lähti San Diegoon kertauskoulutukseen, minkä jälkeen tukialuslennosto 16:n pätevyys toimia lentotukialuksella tarkastettiin. Jakson aikana aluksella testattiin lentokannen sopivuutta laivaston uudelle ilmavalvontakoneelle E-2A Hawkeye:lle ja kahdeksan liittolaismaan korkea-arvoisten upseerien lentotukialuksen toimintaan tutustuminen.[2]

San Diegosta alus lähti 5. huhtikuuta läntiselle Tyynellemerelle ja se saapui Subic Bayhin 27. huhtikuuta. Tällöin runsaasti Yhdysvaltain joukkoja oli noussut maihin Etelä-Vietnamiin tukemaan maan joukkoja taistelussa Viet Congin sissejä vastaan. Alus liittyi rannikolle koottuun laivasto-osastoon. Alus palasi 30. marraskuuta Subic Bayhin, mistä se jatkoi matkaansa. San Diegoon alus saapui 16. joulukuuta.[2]

Alus lähti 26. toukokuuta 1966 San Diegosta Kaukoitään ja se saapui Jokosukaan 14. kesäkuuta. Alus lähti 27. kesäkuuta Etelä-Vietnamin rannikolle niin kutsutulle Dixie-asemalle. Taistelutoimet siirrettiin 8. heinäkuuta Tonkininlahdelle määritetylle Yankee-asemalle. Seuraavien kuukausien aikana alus käväisi täydentämässä varastojaan ja lepuuttamassa miehistöään Subic Bayssä.[2]

Aluksella sattui Tonkininlahdella 27. lokakuuta 1966 tulipalo, kun laskuvarjolla pudotettava magnesium-soihtu syttyi itsestään. Inhimillisen virheen johdosta palava soihdun aiheuttama kuumuus aiheutti suuren tulipalon, joka levisi hangaarissa.[3] Onnettomuudessa menehtyi 44 taistelulentäjää, joista osa oli ollut juuri vähää ennen taistelutehtävässä Vietnamin sotaan liittyen.[4]

USS Oriskanyn tulipalo.

USS Oriskany poistettiin käytöstä 25 palvelusvuoden jälkeen 30. syyskuuta 1976 ja pitäkäaikaisvarastoitiin Bremertoniin myöhempää käyttöä varten. Kongressi hylkäsi Ronald Reaganin hallinnon ehdotukset aluksen ottamisesta uudelleen palveluskäyttöön sen huonon kunnon ja vanhentuneen lentokaluston vuoksi[5]. Se poistettiin alusrekisteristä heinäkuussa 1989 ja se myytiin romutettavaksi 9. syyskuuta 1995. Ostaja kuitenkin perui kaupan ja hylky palasi laivastolle. Kauppa purettiin 30. heinäkuuta 1997, jonka jälkeen alus oli Beaumontin reservilaivastossa Beaumontissa Texasissa.[2]

Oriskany kaksi vuotta upotuksen jälkeen


Vuonna 2004 Oriskany päätettiin upottaa keinotekoiseksi riutaksi Floridan rannikolle. Ympäristöselvitysten ja myrkyllisten aineiden poistamisen jälkeen se upotettiin 17. toukokuuta 2006 Meksikonlahdelle harrastussukeltamiseen sopivaan syvyyteen. Se on maailman suurin keinotekoinen riutta[6].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9 (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
  • Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 2, 1946-2006. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2008. ISBN 978-1-57488-665-8 (englanniksi)
  • Francillon, René J.: McDonnell Douglas Aircraft since 1920: Volume II. Annapolis, Maryland, USA: Naval Institute Press, 1990. ISBN 1-55750-550-0 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ US Carrier Info
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o US Carrier History
  3. ↑ http://www.hazegray.org/danfs/carriers/cv34.htm (Viitattu 22.7.2013)
  4. ↑ http://www.history.navy.mil/danfs/o4/oriskany.htm (Arkistoitu – Internet Archive) (Viitattu 22.7.2013)
  5. ↑ "Update of the Issues Concerning the Proposed Reactivation of the Iowa class battleships and the Aircraft Carrier Oriskany" (PDF) 20.4.1981. Government Accountability Office. Viitattu 14.3.2010. (englanniksi)
  6. ↑ World's best wreck diving Times Online. 3.3.2007. Viitattu 13.3.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta USS Oriskany (CV-34).

Essex-luokan lentotukialukset

USS Essex – USS Yorktown – USS Intrepid – USS Hornet – USS Franklin – USS Ticonderoga – USS Randolph – USS Lexington – USS Bunker Hill – USS Wasp – USS Hancock – USS Bennington – USS Boxer – USS Bon Homme Richard – USS Leyte – USS Kearsarge – USS Oriskany – USS Reprisal – USS Antietam – USS Princeton – USS Shangri La – USS Lake Champlain – USS Tarawa – USS Valley Forge – USS Iwo Jima – USS Philippine Sea

Edeltäjä: USS Wasp – Seuraaja: Independence-luokka
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=USS_Oriskany_(CV-34)&oldid=21084785”